Hyvistä aikeista huolimatta meinaa taas blogin päivittäminen jäädä.. Onneksi tulee välillä käytyä kisoissa, niin on jotain "pakollista" päivitettävää! Tipin kanssa siis korkkasimme eilen rally-tokon VOI-luokan. Tuloksena oli kaksi hyväksyttyä tulosta melkoisen vaatimattomilla pisteillä 76 ja 75. Jälkimmäiseltä radalta odotin kyllä paljon parempaa tulosta, sillä olin suoritukseen tosi tyytyväinen. En vain ollut huomannut, että jätkä ehti käyttää peppunsa pari ylimääräistä kertaa maassa..
Eka ratakin meni yli puolenvälin hyvin, mutta sitten yhdellä kyltillä - jonka kyllä tiesinkin Tipille vaikeaksi - säädettiin parin uusimisen verran, eikä sitten kolmannella kerrallakaan saatu sitä tehtyä oikein. Tip kääntyi vihdoinkin hyvin eteenistumaan, minä vain en sitten muistanut lähteä ajoissa liikkeelle sen siirtyessä takaisin sivulle.. Parilla seuraavallakin tuli sitten pikkuvirheitä keskittymisen kadotessa vähän molemmilta, mutta onneksi montaa kylttiä ei enää siinä vaiheessa ollut jäljellä ennen maalia.
Vaikka pisteiden valossa suoritukset olivatkin pettymys, niin muuten niissä oli todella paljon hyvää (ja onhan hyväksytty tulos kuitenkin aina hyväksytty tulos, se pitäisi itsekin muistaa). Oikealla puolella seuraaminen sujui todella hyvin, vaikka molemmilla radoilla tehtiin pitkiä pätkiä oikealla ja pujottelua, erilaisia käännöksiä ja mm. maahanmenoja. Puolenvaihdot onnistuivat pääosin sujuvasti (hiukan enemmän pitää muistaa itse ennakoida). Hyppy oikealla puolella onnistui virheittä (tässä liikkeessä Tipin oli aluksi todella vaikea ymmärtää, ettei samalla vaihdeta vasemmalle puolelle..). Käytösruudussa paikallaoloissa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka jälkimmäisellä radalla oli hyppy koiran selän takana. Ja varsinkin toisesta radasta jäi tosi hyvä fiilis, mikä on kuitenkin se pääasia!
Paitsi ylimääräisistä istumisista, joita valitettavasti näin nopeasti reagoivan koiran kanssa helposti tulee, niin molemmilla radoilla pisteitä vähennettiin kontrollin puutteesta. Mielestäni tämä on melko koomisesti nimetty virhe, koska Tipin kohdallahan kyse on siitä, että se painaa jalkaan seuratessa eli on hiukan liiankin innokas. Jotenkin omaan järkeen ei käy, että se on suurempi virhe kuin se, että ohjaaja joutuu koko ajan houkuttelemaan koiraa etenemään ja tekemään liikkeitä. Välillä - okei, usein - tuntuu, että tässä lajissa se, mitä arvostetaan, on koiran jatkuva kannustaminen, ei se, että koira on opetettu tekemään liikkeet ilman, että sitä pitää koko ajan houkutella etenemään. Luulin jo muutaman koirakon joutuvan hylätyksi, kun koira vaelteli niin kaukana ohjaajasta ja ohjaaja hyvin voimakkaasti sekä suullisesti että vartalo/käsiavuin koko radan ajan houkutteli koiraa. Mutta ei, tämähän on muka vain hyvää yhteistyötä. Välillä tekisi kyllä mieli jättää koko laji. Omasta mielestä kun yhteistyö on sitä parempaa, mitä pienemmin käskyin ohjaaja saa koiran toimimaan innokkaasti.
Se siitä, tulipahan avauduttua.
Tipin kanssa on siis treenattu ahkerasti rally-tokoa. Ron taas pääsi viiden kerran arkitottelevaisuuskurssille, jossa harjoiteltiin mm. leikkimistä, käsikosketusta ja luoksetuloja. Asiallisesti mitään kauhean uutta ei tullut, mutta kertaus on aina hyvästä ja vielä parempaa oli, että pääsimme harjoittelemaan treeneissä käymistä. Kurssin aikana huomasi, että Ron sai hienosti kiinni siitä ajatuksesta, että treeneissä on kivaa ja ennen kaikkea treeneissä on kivaa yhdessä mun kanssa. Vikalla kerralla se jo suorastaan ryntäsi kentälle ja kääntyi kysymään, että mitä tehdään, onhan sulla lelut mukana?! Ja toinen todella ihana asia oli huomata, että Ron osaa odottaa rauhassa ja on-off -nappi todella toimii ja hyvin.
Viime aikoina onkin tuntunut, että nimenomaan se treenaamisen motivaatio ja Ronskun innokkuus yrittää ovat kasvaneet. Se on kuitenkin jonkun verran itsenäinen koira, jolla omaa tahtoa riittää ja välillä tuntui, ettei yhteistä säveltä treenaamiseen tahdo löytyä tai koira ei ole kovin halukas edes yrittämään. Voi tosin olla, että en vain ole ymmärtänyt Ronsun rauhallisempaa ja mietteliäämpää luonnetta, kun olen tottunut siihen, että Tip tekee kaiken supernopeasti. Vaikka kyllä se ihan reippaasti osaa lelua vetää leikkiessä, nimimerkillä kädet ja lavat kipeänä koiran leikittämisestä..
Nyt meillä on ollut työn alla erityisesti perusasentoon tuleminen. Olen jo aiemmin palkannut Ronia siitä, että se istuu oikeassa kohdassa ja pitää kontaktia, mutta olen auttanut sen siihen namilla ohjaten. Tässä vaiheessa haluan sen hakevan itse oikean kohdan ja palkkaan sen heti, kun se tulee siihen. Tämä on edistynyt tosi kivasti! Olen tehnyt sitä sekä niin, että olen lähettänyt Ronskun kiertämään puun ja kutsunut siitä sivulle, että kotona kaikista suunnista. Palkkana on ollut sekä lelu, nami että ilta/aamuruoka. Syömistä odottava kuppi tahtoo kyllä häiritä keskittymistä aika paljon, mutta samalla treenillähän siinä siis tulee kaksi asiaa harjoiteltua. Huomasin tässä muutenkin, että vaikka Ron on ahne ja namipalkka kelpaa siis oikein hyvin, niin vielä parempi se on, jos sen luo saa vielä juosta ja ns. saalistaa sen kupista.
On ollut myös mukava huomata, että Ronsku alkaa muutenkin olla vähemmän pentumainen ja enemmän nuori koira, joka jo osaa jotain ja ymmärtää puhetta. Vaikka musta on välillä tuntunut, että se saa kasvaa ihan kurittomana ja kouluttamattomana, niin kai se jotain on oppinut, kun sen kanssa arkielämä on kuitenkin nykyään aikas helppoa. Se osaa monia arkielämässä tärkeitä taitoja kuten odota- ja luoksetulo -käskyt, pysyy lenkillä lähellä, tulee ja menee sisälle käskystä (ihan jonkun kerran pentuna se sisälle tuleminen oli meinaan vaikeaa, kun toinen vain juoksi minne huvitti..), menee suihkuun, autoon yms. käskystä, luopuu tavaroista, leluista, namista yms., ymmärtää ei-sanan merkityksen, ei pureskele kaikkea koko ajan (ainakaan sisällä..) jne. Hoitotoimenpiteissä nyt ei ole missään vaiheessa ollutkaan ongelmia, siltä osin tämä on kyllä ehdottomasti helpoin mun tähänastisista koirista! Mutta kaiken kaikkiaan tuntuu, että se perusjärkevä koira sieltä kaiken pentuhäsläyksen keskeltä alkaa löytyä pikku hiljaa. Kunhan nyt tästä murkku/mörkökaudesta selvitään..
Vähän on siis yritetty treenailla joka päivä, mutta kieltämättä se treeni on monena päivänä kestänyt 1-2 minuuttia. Olen yrittänyt lohduttautua, että ei se määrä, vaan laatu. Tip on tästä kyllä eri mieltä, Ronkin enenevässä määrin. Kaikkea ei vain jaksa ja oma jaksaminen on ollut tässä talvella vähän koetuksella. Kesällä on myös niiiin paljon kivempi treenailla ulkona kuin talvella, niin tulee useammin vedettyä kunnon treeni. Sisällä kun alkaa tulla ahdasta varsinkin Ronsun kanssa.. Mutta hyvä harrastuskoira Ronskusta vähän rauhallisemmallakin tahdilla varmasti tulee, kunhan ne kaikista tärkeimmät palikat saa kohdalleen ekan vuoden aikana eli taidon oppia ja halun tehdä töitä ohjaajalle. Eipä Tipikään alkanut tokoilla kunnolla ennen kuin vuoden ikäisenä, tai oikeastaan ehkä vasta lähempänä puoltatoista vuotta ja valio se oli 2 vuoden 4 kk ikäisenä.. Ronskun kanssa ei ole edes tarkoitus pitää noin kiirettä (ei muuten ollut tarkoitus Tipinkään kanssa, mutta sattuivatpahan vain yhdistymään Tipille täysin sopiva laji ja hyvä treeniseura). Toki Tip oli treenannut aksaa jo nuoremmasta, mutta Ronkin varmaan keväällä pääsee aloittelemaan sitä vähän enemmän. Se on tosin fyysisesti mun mielestä vielä niin kesken, että aika maltilla tullaan tekemään.
Tulipas tästä nyt pitkä sepustus kaikenlaista. Kuvat tosin taitavat tällä kertaa jäädä puhelimeen ja kameraan, jollen sitten jälkikäteen jaksa niitä lisäillä.
