Treenisuunnitelmia

Kevään tullen on nyt vihdoin ihan oikeasti aktivoiduttu treenaamisessa. Melkein joka päivä on tehty jotain pientä molempien kanssa ja varsinkin Ronin osalta edistymisen näkee selvästi. Tipkin on toki taitava, mutta Tiphän osaa jo muutenkin niin paljon, että sen kanssa treenaamisessa iso osa on kuitenkin pientä viilaamista. Tosin nyt on muutamia uusia rallyn liikkeitä ollut työn alla, kun kahden viikon päästä olisi eka mestariluokan koe, mutta niissäkin suurin osa liikkeiden osista on Tipille entuudestaan tuttua.

Ronin osalta ihan kaikkein tyytyväisin olen sen treenimotivaation kehittymiseen ja häiriöiden sietoon. Tosin häiriöitä on ollut kyllä vielä aika kohtuullisesti, mutta toisaalta se on oppinut jättämään isoja häiriöitä kuten haukkuvan Tipin ja leikkivän Laurin huomiotta. Perjantaina treenasimme kaverin kelpien kanssa istu-maahan -vaihtoja siten, että koirat olivat noin 1,5 - 2 metrin etäisyydellä toisistaan. Tämä oli Ronin ensimmäinen sen tyyppinen harjoitus ja alkuhämmingistä selvittyään se keskittyi tosi hienosti.

Ronskun kanssa olen nyt treenannut erityisesti perusasentoon tuloa vauhdista ja luoksetulon maahanmenoa sekä paikallaoloa sekä istuen että maaten. Ja tietenkin myös seuraamista työstetään askel kerrallaan eteenpäin. Lisäksi olemme aloitelleet ruutua ja aksan osalta hyppytekniikkaharjoituksia. Ron alkaakin ensi viikosta eteenpäin käydä viikottaisissa agilitytreeneissä. Ja hyvin tärkeänä treenattavana asiana erityisesti ohjaajan tilapäisen kumartumisrajoitteen takia on ollut palkkalelun palauttaminen käteen asti :D

Ronsun kanssa olen kyllä todella nyt edennyt asenteella "antaa pennun olla pentu ja ehtii sitä myöhemminkin treenata". Se ei oikeastaan ollut kovin tarkoituksellista, vaan lähinnä se on mennyt niin olosuhteiden pakosta. Toisaalta tuntuu, että aika "oikean" treenaamisen aloittamiseen on juuri nyt oikea ja koira hyvin vastaanottavainen opetukselle ja yhdessä tekemiselle.

Tipin kanssa on tosiaan hinkattu rallyn liikkeitä kisakuntoon. Ilmoittauduimmekin nyt kevääksi rallykurssille, missä treenataan juuri ylempiä luokkia kisamielessä. Toivottavasti sieltä löytyisi vinkkejä vaikeisiin liikkeisiin sekä varmuutta mes-luokan ratojen suorittamiseen siten, että päästäisiin niihin valioitumista varten tarvittaviin yli 95 pisteen tuloksiin.

Tip pitää kevään ja kesän edelleen taukoa agilitysta. Kun en itse enää pysty juoksemaan normaalisti, niin en uskalla sen kanssa treenatakaan. Tipin kanssa kun ohjauksen pitää olla juuri, eikä melkein, tai koira yrittää fysiikan lakien vastaisia käännöksiä, törmää esteisiin yrittäessään kääntyä viime tipassa yms. yrittäessään epätoivoisesti toteuttaa epätarkkoja ohjeita.

Tipille RTK3

Tip kisasi tänään kolmannen kerran rally-tokon voittajaluokassa ja tulihan sieltä kolmas hyväksytty tulos ja koulutustunnus. Nopsasti hoidettu luokka, sillä eihän siitä ole kuin kaksi viikkoa, kun kisattiin VOI:ssa ekan kerran. Tällä kertaa pisteetkin oli varsin kivat 93/100 ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Ja koulutustunnuksen myötä siis siirto ylimpään eli mestariluokkaan.

Muuten tosi mukavan radan alku oli meille aika haastava: suoraan lähdöstä hyppy, seuraavaksi liikkeestä maahan, toinen hyppy, sen jälkeen pyörähdys ja vielä viimeisenä suoralla "istu, käännös vasempaan, istu" -kyltti. Tip innostui jo ennen lähtöä, kun kuuli viereisessä kehässä huudettavan ruutu-käskyä ja kun asetuimme lähtökyltille, pikku jätkän pää painui alas "bordercollieasentoon". Olipa siinä ja siinä, että se muisti seurata edes pätkän, niin aksaradalle oli lähdössä hän. Alkusuora kiihdyttikin muutenkin aina innokkaan Tipin varsin vauhdikkaaseen menoon, jos näin voi seuraamispainoitteisesta suorituksesta sanoa.. Mutta kierroksia koirassa siis oli. Tuomarin kommenteissa lukikin, että innokas koira. Käytösruudun istuminen perusasennossa vasemmalle oli ohjaajalle varsin jännittävä kokemus. Tip pysyi kyllä istumassa, mutta ei mitenkään rauhassa, vaan suorittavan koiran ekan hypyn kohdalla nytkähti ja muutenkin seurasi silmä kovana toisen suoritusta.

Kevään tavoite on nyt siis saavutettu. Olin vähän suunnitellut, että jäisimme sen jälkeen kisatauolle treenaamaan mestariluokkaa, mutta ilmoitinhan mä sen nyt kuitenkin sitten saman tien seuraaviin kisoihin.. Onpahan taas tiedossa, mitä seuraavan kuukauden aikana treenataan!

Femma Fee lähti äsken ja kylläpä on rauhallista. Ronsku-parka etsi koko pihan läpi, että mihin kaveri on kadonnut ja toi sitten sisällä mulle lelun. Kyllähän siihen touhottajaan ehti jo tottua, mutta eiköhän sitä taas pian näe.

Femma the Mutanenä, peruswalesi

Vai ehkä luolakoira?

Vilinää ja vilskettä

Vilinää ja vilskettä on tämä viikko täynnä kun Neiti Femma viihdyttää poikia ja meitä läsnäolollaan omistajansa liehutessa maailmalla. Painimisen lisäksi on harjoiteltu malttamista ovissa, portilla ja ruokakupilla. Menestys on ollut kohtalaista. Femma-neiti on jo ymmärtänyt, että ulko-ovesta ei sännätä jalkojen välistä ja portista ei kuljeta ilman lupaa. Pesuhuoneen ovi on kaiketi kuitenkin jotenkin ihan erilainen, sen verran monta kertaa kuraista pentua on jahdattu sisällä. Tältä kirpulta kun onnistuu mainiosti korvien sulkeminen tietyissä tilanteissa hyvin walesimaiseen tapaan.. Pikku hiljaa alkaa mennä myös perille, että ruokakupille ei rynnitä täälläkään. Toivottavasti jatkossa ei muidenkaan kupeille, tänään illalla kun Tip söi ruokansa lattialta ja kaappien välistä, kun kupin reunaan osui sopivasti yksi pisamainen tassu..

Kiltti tyttöhän Femma on, vähän malttamaton vaan vielä. Kyllä se vajaa kolme kuukautta vain tekee ison eron, kun tuntuu, että Ron osaa jo olla niin fiksusti (eikä tainnut kolme kuukautta sitten vielä osata - eikä vieläkään aina). Ja kovasti läheisyydenkipeä hän on, aina pitäisi päästä nukkumaan viereen. Hiukan on välillä tuntunut ahtaalta, kun kahden beeceen lisäksi syliin yrittää ängetä vielä walesi (vaikka pieni onkin).

Lauantaina kävimme kokeilemassa uimista Tipin, Ronin ja Femman kanssa koirauimalassa Nokialla. Tiphän varsinaisena vesipetona otti ajasta kaiken irti ja jaksoi koko puolituntisen hakea leluja ja uida ihan muuten vaan. Femmaa myös kiinnosti kovasti vesi kovasti, mutta aika jyrkkä ramppi taisi vielä sen verran jännittää, että itse neiti ei veteen mennyt. Ensi kerralla jo varmaan, sen verran kova oli veto veteen. Ron sen sijaan veti herneen nenään jo pesuvaiheessa ja ensimmäinen kierros uittajan kanssa vakuutti Ronskun siitä, että hän ei pidä tästä. Sen jälkeen Ron tyytyi istumaan ja katselemaan, paitsi mitä nyt joutui muutaman pakollisen kierroksen vielä kokeilemaan uittajan kanssa. Seuraavana päivänä lähipuronkaan lähelle ei voinut mennä.. Pari päivää uimalareissun jälkeen tosin keikuttiin taas puron reunalla lähes normaaliin tapaan, mutta tassujen pesulle saa nuoren herran komentaa ihan tosissaan. Saapa nähdä, ottiko jätkä pysyvästi nokkiinsa tästä vai tuleeko siitä ajan kanssa uimari.

(kuvat Kirsi Kangasmaa)