Kisoissa ja lammastelemassa

Pitkästä aikaa kuulumisia. Kevät on mennyt pitkälti treenatessa ja ulkoillessa. Tip on keskittynyt rally-tokoon ja Ron on treenaillut sekä tokon että agin alkeita ja käytöstapoja ylipäätään. Nuori herra alkaakin olla varsin kiva ja helppo kaveri arjessa. Silläkään ei onneksi tunnu olevan hinkua metsäneläinten perään ja jos joskus jonkun jaloista lähteneen linnun perään on ehkä tehnytkin mieli sännätä, niin käskystä jarrut ovat toimineet hyvin. Metsälenkkeily näiden kahden kanssa on siis varsin mukavaa (hihnassahan kumpikaan ei osaakaan kulkea nätisti..). Kotonakaan ei enää tarvitse varoa lelu- ja ruokavoroa ja huonekalut ovat vihdoin saaneet olla rauhassa jyrsimiseltä.

Olemme osallistuneet Tipin kanssa kevään ajan Päivi Nummen pitämälle rally-kurssille ja nyt viime lauantaina pääsimme kokeilemaan mestariluokkaa kisoihin kahden radan verran. Ensimmäinen rata menikin oikein kivasti, kun tuloksena oli 92 p., sij. 1/13 ja erityisesti mieltä lämmittänyt tuomarin palkinto hienosta yhteistyöstä. Rata oli oikein kiva ja pari haastavaakin kohtaa löytyi. Emme ole juurikaan putkea harjoitelleet rally-radalla ja selvästi jo putken näkeminen nosti pikkujätkän kierroksia muutamalla sadalla.. Putkea vielä lähestyttiin suoralla, jossa ensin oli hyppy, sen jälkeen puolenvaihto edessä, seuraavaksi puolenvaihto takana ja sen jälkeen putki. Kaksi kylttiä jouduimme uusimaan (ei ollut mikään edellä mainituista) ja varsinkin se jälkimmäinen vähän harmittaa, koska se oli aika helppo käännös molemmat sisäänpäin (mikä kukka se nyt lieneekään) ja ilman sen uusimista olisivat pisteet riittäneet valion arvoon laskettaviin yli 95 p. tuloksiin.. Mutta en nyt varsinaisesti ihan hirveän pettynyt ole. Vaikeinta tällä radalla ehkä sitten kuitenkin oli käytösruutu (istuen edessä), josta Tip törkeästi tuijotti koko ajan suorittavaa koiraa vain vilkaisten välillä minuun ja jopa siirsi etutassujaan toisen koiran hypätessä esteen yli. Tähän siis paljon lisää treeniä!

Seuraavallakin radalla oli putki ja hyppy sekä lisäksi merkki. Rata oli muutenkin ehkä vaikein, mitä olemme tehneet, mutta eipä se kyllä varsinaisesti siihen kaatunut. Tip oli aivan liian ylivirittynyt jo lähtöön mennessä ja eihän siitä sitten oikein mitään tullutkaan. Helpotkin tehtävät heti alussa menivät pieleen ja sen jälkeen Tip vaihtoi omatoimisesti useammalla kyltillä vasemmalle seuraamispuolelle. Tuloksena siis meidän ensimmäinen 0 tässä lajissa. No, jos mestariluokkaan asti on ilman sitä päässyt, niin ehkäpä sen sieltä kehtaa saada. Käytösruutu meni paremmin kuin edellinen, mutta mistään rauhallisesta paikallaolosta ei senkään kohdalla voinut puhua. Virkaintoinen pikkukoira oli edelleen sitä mieltä, että hän voi kyllä suorittaa kaiken muiden puolesta..

Nyt tekisi niin mieli kisaamaan uudestaan, mutta seuraavat realistiset mahdollisuudet taitavat olla vasta syyskuussa. Arvioituun perheenlisäysaikaan kun on enää noin kuukausi ja ainakaan heti elokuun alkuun ei taida tässä vaiheessa uskaltaa ilmoittautua. Mutta toki, eipä tässä nyt kauhea kiire tämän lajin kanssa ole, koska mitäs me sitten seuraavaksi tehtäisiin?!

Viime viikolla pääsimme myös poikien kanssa paimentamaan lampaita. Ronille kerta oli ensimmäinen ja itse asiassa ihan ensimmäinen kerta, kun se näki lampaita ja lehmiä ihan läheltä. Haukkuahan ne piti ensin, varsinkin lehmät, mutta kivasti nuorella herralla oli ajatusta paimentamisestakin. Tai ainakin lampaiden ympäri oli kiva juosta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Erityisen iloinen olin kyllä siitä, että kuulo pysyi suorastaan erinomaisesti tallella ja koiraa pystyi ohjaamaan ihan suullisesti.  Tip pääsi lähinnä fiilistelemään, kun mahan kanssa ei ihan hirveän reipasta toimintaa enää pysty tekemään. Kyllä siitä vaan hieno paimenkoira tulisi, jos pääsisi treenaamaan säännöllisesti. Tyyli on selvästi pojilla erilainen. Tip on sellainen perinteinen matala hiipijä ja Ron paimentaa selvästi paljon pystymmässä asennossa.

Ronskun treeneistä voisi vielä muutaman sanan laittaa tähän itsellekin muistiin. Tokon osalta viime aikoina on keskitytty seuraamiseen (edelleen) ja luoksetulon sivulletuloon, ruutuun ja noutokapulan pitämiseen. Muutaman kerran olen myös piilottanut tunnarikapulaa ulkona, hienosti löytyy! Tunnarikapulan käsittelyä eli siis sitä, että kapulaa ei purra, tullaan ikävä kyllä vielä treenaamaan ahkerasti.. Agilityn osalta on tehty lähinnä putkea, eteenirtoamista ja hyppytekniikka. Aksan osalta voi kyllä sanoa, että Ronsku ei osaa juurikaan mitään. Toisaalta se on vielä fysiikaltaan aika keskeneräinen, joten mitään syytä ei ole kiirettä pitääkään. Ron on päässyt myös turistiksi sekä Tipin kisoihin että Femman näyttelyyn ja se hommahan nuorelta herralta sujuu. Namit maistuvat, kontaktia pidetään hienosti ja leikkimisessä vieraassa paikassa ei ole ongelmaa. Jotenkin välillä tuntuu, että 10 kk ikäisen koiran pitäisi osata jo enemmänkin, mutta Ronskun kanssa tuntuu hitaasti eteneminen olevan valttia. Eikä tässä nyt mikään kiire kai olekaan.

Ja opettelihan se Roo-koira toukokuussa uimaan periaatteella "ärsyttää kun kavereilla on vedessä noin kivaa, kai mun on pakko mennä kanssa". Sen ekan kerran jälkeen, kun ensin pitää haukkua ja räyhätä rantavedessä toisille, on lelujen nouto vedestä ollutkin tosi kivaa, eikä kastautumisessa ole ollut mitään ongelmaa. Mutta Ronskun motto voisikin olla, että katso ensin ja tee vasta sitten, ettei tarvitse katua ;)

(kuvat Kirsi Kangasmaa)