Kisoissa ja lammastelemassa

Pitkästä aikaa kuulumisia. Kevät on mennyt pitkälti treenatessa ja ulkoillessa. Tip on keskittynyt rally-tokoon ja Ron on treenaillut sekä tokon että agin alkeita ja käytöstapoja ylipäätään. Nuori herra alkaakin olla varsin kiva ja helppo kaveri arjessa. Silläkään ei onneksi tunnu olevan hinkua metsäneläinten perään ja jos joskus jonkun jaloista lähteneen linnun perään on ehkä tehnytkin mieli sännätä, niin käskystä jarrut ovat toimineet hyvin. Metsälenkkeily näiden kahden kanssa on siis varsin mukavaa (hihnassahan kumpikaan ei osaakaan kulkea nätisti..). Kotonakaan ei enää tarvitse varoa lelu- ja ruokavoroa ja huonekalut ovat vihdoin saaneet olla rauhassa jyrsimiseltä.

Olemme osallistuneet Tipin kanssa kevään ajan Päivi Nummen pitämälle rally-kurssille ja nyt viime lauantaina pääsimme kokeilemaan mestariluokkaa kisoihin kahden radan verran. Ensimmäinen rata menikin oikein kivasti, kun tuloksena oli 92 p., sij. 1/13 ja erityisesti mieltä lämmittänyt tuomarin palkinto hienosta yhteistyöstä. Rata oli oikein kiva ja pari haastavaakin kohtaa löytyi. Emme ole juurikaan putkea harjoitelleet rally-radalla ja selvästi jo putken näkeminen nosti pikkujätkän kierroksia muutamalla sadalla.. Putkea vielä lähestyttiin suoralla, jossa ensin oli hyppy, sen jälkeen puolenvaihto edessä, seuraavaksi puolenvaihto takana ja sen jälkeen putki. Kaksi kylttiä jouduimme uusimaan (ei ollut mikään edellä mainituista) ja varsinkin se jälkimmäinen vähän harmittaa, koska se oli aika helppo käännös molemmat sisäänpäin (mikä kukka se nyt lieneekään) ja ilman sen uusimista olisivat pisteet riittäneet valion arvoon laskettaviin yli 95 p. tuloksiin.. Mutta en nyt varsinaisesti ihan hirveän pettynyt ole. Vaikeinta tällä radalla ehkä sitten kuitenkin oli käytösruutu (istuen edessä), josta Tip törkeästi tuijotti koko ajan suorittavaa koiraa vain vilkaisten välillä minuun ja jopa siirsi etutassujaan toisen koiran hypätessä esteen yli. Tähän siis paljon lisää treeniä!

Seuraavallakin radalla oli putki ja hyppy sekä lisäksi merkki. Rata oli muutenkin ehkä vaikein, mitä olemme tehneet, mutta eipä se kyllä varsinaisesti siihen kaatunut. Tip oli aivan liian ylivirittynyt jo lähtöön mennessä ja eihän siitä sitten oikein mitään tullutkaan. Helpotkin tehtävät heti alussa menivät pieleen ja sen jälkeen Tip vaihtoi omatoimisesti useammalla kyltillä vasemmalle seuraamispuolelle. Tuloksena siis meidän ensimmäinen 0 tässä lajissa. No, jos mestariluokkaan asti on ilman sitä päässyt, niin ehkäpä sen sieltä kehtaa saada. Käytösruutu meni paremmin kuin edellinen, mutta mistään rauhallisesta paikallaolosta ei senkään kohdalla voinut puhua. Virkaintoinen pikkukoira oli edelleen sitä mieltä, että hän voi kyllä suorittaa kaiken muiden puolesta..

Nyt tekisi niin mieli kisaamaan uudestaan, mutta seuraavat realistiset mahdollisuudet taitavat olla vasta syyskuussa. Arvioituun perheenlisäysaikaan kun on enää noin kuukausi ja ainakaan heti elokuun alkuun ei taida tässä vaiheessa uskaltaa ilmoittautua. Mutta toki, eipä tässä nyt kauhea kiire tämän lajin kanssa ole, koska mitäs me sitten seuraavaksi tehtäisiin?!

Viime viikolla pääsimme myös poikien kanssa paimentamaan lampaita. Ronille kerta oli ensimmäinen ja itse asiassa ihan ensimmäinen kerta, kun se näki lampaita ja lehmiä ihan läheltä. Haukkuahan ne piti ensin, varsinkin lehmät, mutta kivasti nuorella herralla oli ajatusta paimentamisestakin. Tai ainakin lampaiden ympäri oli kiva juosta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Erityisen iloinen olin kyllä siitä, että kuulo pysyi suorastaan erinomaisesti tallella ja koiraa pystyi ohjaamaan ihan suullisesti.  Tip pääsi lähinnä fiilistelemään, kun mahan kanssa ei ihan hirveän reipasta toimintaa enää pysty tekemään. Kyllä siitä vaan hieno paimenkoira tulisi, jos pääsisi treenaamaan säännöllisesti. Tyyli on selvästi pojilla erilainen. Tip on sellainen perinteinen matala hiipijä ja Ron paimentaa selvästi paljon pystymmässä asennossa.

Ronskun treeneistä voisi vielä muutaman sanan laittaa tähän itsellekin muistiin. Tokon osalta viime aikoina on keskitytty seuraamiseen (edelleen) ja luoksetulon sivulletuloon, ruutuun ja noutokapulan pitämiseen. Muutaman kerran olen myös piilottanut tunnarikapulaa ulkona, hienosti löytyy! Tunnarikapulan käsittelyä eli siis sitä, että kapulaa ei purra, tullaan ikävä kyllä vielä treenaamaan ahkerasti.. Agilityn osalta on tehty lähinnä putkea, eteenirtoamista ja hyppytekniikka. Aksan osalta voi kyllä sanoa, että Ronsku ei osaa juurikaan mitään. Toisaalta se on vielä fysiikaltaan aika keskeneräinen, joten mitään syytä ei ole kiirettä pitääkään. Ron on päässyt myös turistiksi sekä Tipin kisoihin että Femman näyttelyyn ja se hommahan nuorelta herralta sujuu. Namit maistuvat, kontaktia pidetään hienosti ja leikkimisessä vieraassa paikassa ei ole ongelmaa. Jotenkin välillä tuntuu, että 10 kk ikäisen koiran pitäisi osata jo enemmänkin, mutta Ronskun kanssa tuntuu hitaasti eteneminen olevan valttia. Eikä tässä nyt mikään kiire kai olekaan.

Ja opettelihan se Roo-koira toukokuussa uimaan periaatteella "ärsyttää kun kavereilla on vedessä noin kivaa, kai mun on pakko mennä kanssa". Sen ekan kerran jälkeen, kun ensin pitää haukkua ja räyhätä rantavedessä toisille, on lelujen nouto vedestä ollutkin tosi kivaa, eikä kastautumisessa ole ollut mitään ongelmaa. Mutta Ronskun motto voisikin olla, että katso ensin ja tee vasta sitten, ettei tarvitse katua ;)

(kuvat Kirsi Kangasmaa)

Ja kaikilla oli niin mukavaa

Treenisuunnitelmia

Kevään tullen on nyt vihdoin ihan oikeasti aktivoiduttu treenaamisessa. Melkein joka päivä on tehty jotain pientä molempien kanssa ja varsinkin Ronin osalta edistymisen näkee selvästi. Tipkin on toki taitava, mutta Tiphän osaa jo muutenkin niin paljon, että sen kanssa treenaamisessa iso osa on kuitenkin pientä viilaamista. Tosin nyt on muutamia uusia rallyn liikkeitä ollut työn alla, kun kahden viikon päästä olisi eka mestariluokan koe, mutta niissäkin suurin osa liikkeiden osista on Tipille entuudestaan tuttua.

Ronin osalta ihan kaikkein tyytyväisin olen sen treenimotivaation kehittymiseen ja häiriöiden sietoon. Tosin häiriöitä on ollut kyllä vielä aika kohtuullisesti, mutta toisaalta se on oppinut jättämään isoja häiriöitä kuten haukkuvan Tipin ja leikkivän Laurin huomiotta. Perjantaina treenasimme kaverin kelpien kanssa istu-maahan -vaihtoja siten, että koirat olivat noin 1,5 - 2 metrin etäisyydellä toisistaan. Tämä oli Ronin ensimmäinen sen tyyppinen harjoitus ja alkuhämmingistä selvittyään se keskittyi tosi hienosti.

Ronskun kanssa olen nyt treenannut erityisesti perusasentoon tuloa vauhdista ja luoksetulon maahanmenoa sekä paikallaoloa sekä istuen että maaten. Ja tietenkin myös seuraamista työstetään askel kerrallaan eteenpäin. Lisäksi olemme aloitelleet ruutua ja aksan osalta hyppytekniikkaharjoituksia. Ron alkaakin ensi viikosta eteenpäin käydä viikottaisissa agilitytreeneissä. Ja hyvin tärkeänä treenattavana asiana erityisesti ohjaajan tilapäisen kumartumisrajoitteen takia on ollut palkkalelun palauttaminen käteen asti :D

Ronsun kanssa olen kyllä todella nyt edennyt asenteella "antaa pennun olla pentu ja ehtii sitä myöhemminkin treenata". Se ei oikeastaan ollut kovin tarkoituksellista, vaan lähinnä se on mennyt niin olosuhteiden pakosta. Toisaalta tuntuu, että aika "oikean" treenaamisen aloittamiseen on juuri nyt oikea ja koira hyvin vastaanottavainen opetukselle ja yhdessä tekemiselle.

Tipin kanssa on tosiaan hinkattu rallyn liikkeitä kisakuntoon. Ilmoittauduimmekin nyt kevääksi rallykurssille, missä treenataan juuri ylempiä luokkia kisamielessä. Toivottavasti sieltä löytyisi vinkkejä vaikeisiin liikkeisiin sekä varmuutta mes-luokan ratojen suorittamiseen siten, että päästäisiin niihin valioitumista varten tarvittaviin yli 95 pisteen tuloksiin.

Tip pitää kevään ja kesän edelleen taukoa agilitysta. Kun en itse enää pysty juoksemaan normaalisti, niin en uskalla sen kanssa treenatakaan. Tipin kanssa kun ohjauksen pitää olla juuri, eikä melkein, tai koira yrittää fysiikan lakien vastaisia käännöksiä, törmää esteisiin yrittäessään kääntyä viime tipassa yms. yrittäessään epätoivoisesti toteuttaa epätarkkoja ohjeita.

Tipille RTK3

Tip kisasi tänään kolmannen kerran rally-tokon voittajaluokassa ja tulihan sieltä kolmas hyväksytty tulos ja koulutustunnus. Nopsasti hoidettu luokka, sillä eihän siitä ole kuin kaksi viikkoa, kun kisattiin VOI:ssa ekan kerran. Tällä kertaa pisteetkin oli varsin kivat 93/100 ja sillä sijoituttiin kolmanneksi. Ja koulutustunnuksen myötä siis siirto ylimpään eli mestariluokkaan.

Muuten tosi mukavan radan alku oli meille aika haastava: suoraan lähdöstä hyppy, seuraavaksi liikkeestä maahan, toinen hyppy, sen jälkeen pyörähdys ja vielä viimeisenä suoralla "istu, käännös vasempaan, istu" -kyltti. Tip innostui jo ennen lähtöä, kun kuuli viereisessä kehässä huudettavan ruutu-käskyä ja kun asetuimme lähtökyltille, pikku jätkän pää painui alas "bordercollieasentoon". Olipa siinä ja siinä, että se muisti seurata edes pätkän, niin aksaradalle oli lähdössä hän. Alkusuora kiihdyttikin muutenkin aina innokkaan Tipin varsin vauhdikkaaseen menoon, jos näin voi seuraamispainoitteisesta suorituksesta sanoa.. Mutta kierroksia koirassa siis oli. Tuomarin kommenteissa lukikin, että innokas koira. Käytösruudun istuminen perusasennossa vasemmalle oli ohjaajalle varsin jännittävä kokemus. Tip pysyi kyllä istumassa, mutta ei mitenkään rauhassa, vaan suorittavan koiran ekan hypyn kohdalla nytkähti ja muutenkin seurasi silmä kovana toisen suoritusta.

Kevään tavoite on nyt siis saavutettu. Olin vähän suunnitellut, että jäisimme sen jälkeen kisatauolle treenaamaan mestariluokkaa, mutta ilmoitinhan mä sen nyt kuitenkin sitten saman tien seuraaviin kisoihin.. Onpahan taas tiedossa, mitä seuraavan kuukauden aikana treenataan!

Femma Fee lähti äsken ja kylläpä on rauhallista. Ronsku-parka etsi koko pihan läpi, että mihin kaveri on kadonnut ja toi sitten sisällä mulle lelun. Kyllähän siihen touhottajaan ehti jo tottua, mutta eiköhän sitä taas pian näe.

Femma the Mutanenä, peruswalesi

Vai ehkä luolakoira?

Vilinää ja vilskettä

Vilinää ja vilskettä on tämä viikko täynnä kun Neiti Femma viihdyttää poikia ja meitä läsnäolollaan omistajansa liehutessa maailmalla. Painimisen lisäksi on harjoiteltu malttamista ovissa, portilla ja ruokakupilla. Menestys on ollut kohtalaista. Femma-neiti on jo ymmärtänyt, että ulko-ovesta ei sännätä jalkojen välistä ja portista ei kuljeta ilman lupaa. Pesuhuoneen ovi on kaiketi kuitenkin jotenkin ihan erilainen, sen verran monta kertaa kuraista pentua on jahdattu sisällä. Tältä kirpulta kun onnistuu mainiosti korvien sulkeminen tietyissä tilanteissa hyvin walesimaiseen tapaan.. Pikku hiljaa alkaa mennä myös perille, että ruokakupille ei rynnitä täälläkään. Toivottavasti jatkossa ei muidenkaan kupeille, tänään illalla kun Tip söi ruokansa lattialta ja kaappien välistä, kun kupin reunaan osui sopivasti yksi pisamainen tassu..

Kiltti tyttöhän Femma on, vähän malttamaton vaan vielä. Kyllä se vajaa kolme kuukautta vain tekee ison eron, kun tuntuu, että Ron osaa jo olla niin fiksusti (eikä tainnut kolme kuukautta sitten vielä osata - eikä vieläkään aina). Ja kovasti läheisyydenkipeä hän on, aina pitäisi päästä nukkumaan viereen. Hiukan on välillä tuntunut ahtaalta, kun kahden beeceen lisäksi syliin yrittää ängetä vielä walesi (vaikka pieni onkin).

Lauantaina kävimme kokeilemassa uimista Tipin, Ronin ja Femman kanssa koirauimalassa Nokialla. Tiphän varsinaisena vesipetona otti ajasta kaiken irti ja jaksoi koko puolituntisen hakea leluja ja uida ihan muuten vaan. Femmaa myös kiinnosti kovasti vesi kovasti, mutta aika jyrkkä ramppi taisi vielä sen verran jännittää, että itse neiti ei veteen mennyt. Ensi kerralla jo varmaan, sen verran kova oli veto veteen. Ron sen sijaan veti herneen nenään jo pesuvaiheessa ja ensimmäinen kierros uittajan kanssa vakuutti Ronskun siitä, että hän ei pidä tästä. Sen jälkeen Ron tyytyi istumaan ja katselemaan, paitsi mitä nyt joutui muutaman pakollisen kierroksen vielä kokeilemaan uittajan kanssa. Seuraavana päivänä lähipuronkaan lähelle ei voinut mennä.. Pari päivää uimalareissun jälkeen tosin keikuttiin taas puron reunalla lähes normaaliin tapaan, mutta tassujen pesulle saa nuoren herran komentaa ihan tosissaan. Saapa nähdä, ottiko jätkä pysyvästi nokkiinsa tästä vai tuleeko siitä ajan kanssa uimari.

(kuvat Kirsi Kangasmaa)

Treenejä ja kisoja

Hyvistä aikeista huolimatta meinaa taas blogin päivittäminen jäädä.. Onneksi tulee välillä käytyä kisoissa, niin on jotain "pakollista" päivitettävää! Tipin kanssa siis korkkasimme eilen rally-tokon VOI-luokan. Tuloksena oli kaksi hyväksyttyä tulosta melkoisen vaatimattomilla pisteillä 76 ja 75. Jälkimmäiseltä radalta odotin kyllä paljon parempaa tulosta, sillä olin suoritukseen tosi tyytyväinen. En vain ollut huomannut, että jätkä ehti käyttää peppunsa pari ylimääräistä kertaa maassa..

Eka ratakin meni yli puolenvälin hyvin, mutta sitten yhdellä kyltillä - jonka kyllä tiesinkin Tipille vaikeaksi - säädettiin parin uusimisen verran, eikä sitten kolmannella kerrallakaan saatu sitä tehtyä oikein. Tip kääntyi vihdoinkin hyvin eteenistumaan, minä vain en sitten muistanut lähteä ajoissa liikkeelle sen siirtyessä takaisin sivulle.. Parilla seuraavallakin tuli sitten pikkuvirheitä keskittymisen kadotessa vähän molemmilta, mutta onneksi montaa kylttiä ei enää siinä vaiheessa ollut jäljellä ennen maalia.

Vaikka pisteiden valossa suoritukset olivatkin pettymys, niin muuten niissä oli todella paljon hyvää (ja onhan hyväksytty tulos kuitenkin aina hyväksytty tulos, se pitäisi itsekin muistaa). Oikealla puolella seuraaminen sujui todella hyvin, vaikka molemmilla radoilla tehtiin pitkiä pätkiä oikealla ja pujottelua, erilaisia käännöksiä ja mm. maahanmenoja. Puolenvaihdot onnistuivat pääosin sujuvasti (hiukan enemmän pitää muistaa itse ennakoida). Hyppy oikealla puolella onnistui virheittä (tässä liikkeessä Tipin oli aluksi todella vaikea ymmärtää, ettei samalla vaihdeta vasemmalle puolelle..). Käytösruudussa paikallaoloissa ei ollut mitään ongelmaa, vaikka jälkimmäisellä radalla oli hyppy koiran selän takana. Ja varsinkin toisesta radasta jäi tosi hyvä fiilis, mikä on kuitenkin se pääasia!

Paitsi ylimääräisistä istumisista, joita valitettavasti näin nopeasti reagoivan koiran kanssa helposti tulee, niin molemmilla radoilla pisteitä vähennettiin kontrollin puutteesta. Mielestäni tämä on melko koomisesti nimetty virhe, koska Tipin kohdallahan kyse on siitä, että se painaa jalkaan seuratessa eli on hiukan liiankin innokas. Jotenkin omaan järkeen ei käy, että se on suurempi virhe kuin se, että ohjaaja joutuu koko ajan houkuttelemaan koiraa etenemään ja tekemään liikkeitä. Välillä - okei, usein - tuntuu, että tässä lajissa se, mitä arvostetaan, on koiran jatkuva kannustaminen, ei se, että koira on opetettu tekemään liikkeet ilman, että sitä pitää koko ajan houkutella etenemään. Luulin jo muutaman koirakon joutuvan hylätyksi, kun koira vaelteli niin kaukana ohjaajasta ja ohjaaja hyvin voimakkaasti sekä suullisesti että vartalo/käsiavuin koko radan ajan houkutteli koiraa. Mutta ei, tämähän on muka vain hyvää yhteistyötä. Välillä tekisi kyllä mieli jättää koko laji. Omasta mielestä kun yhteistyö on sitä parempaa, mitä pienemmin käskyin ohjaaja saa koiran toimimaan innokkaasti.

Se siitä, tulipahan avauduttua.

Tipin kanssa on siis treenattu ahkerasti rally-tokoa. Ron taas pääsi viiden kerran arkitottelevaisuuskurssille, jossa harjoiteltiin mm. leikkimistä, käsikosketusta ja luoksetuloja. Asiallisesti mitään kauhean uutta ei tullut, mutta kertaus on aina hyvästä ja vielä parempaa oli, että pääsimme harjoittelemaan treeneissä käymistä. Kurssin aikana huomasi, että Ron sai hienosti kiinni siitä ajatuksesta, että treeneissä on kivaa ja ennen kaikkea treeneissä on kivaa yhdessä mun kanssa. Vikalla kerralla se jo suorastaan ryntäsi kentälle ja kääntyi kysymään, että mitä tehdään, onhan sulla lelut mukana?! Ja toinen todella ihana asia oli huomata, että Ron osaa odottaa rauhassa ja on-off -nappi todella toimii ja hyvin.

Viime aikoina onkin tuntunut, että nimenomaan se treenaamisen motivaatio ja Ronskun innokkuus yrittää ovat kasvaneet. Se on kuitenkin jonkun verran itsenäinen koira, jolla omaa tahtoa riittää ja välillä tuntui, ettei yhteistä säveltä treenaamiseen tahdo löytyä tai koira ei ole kovin halukas edes yrittämään. Voi tosin olla, että en vain ole ymmärtänyt Ronsun rauhallisempaa ja mietteliäämpää luonnetta, kun olen tottunut siihen, että Tip tekee kaiken supernopeasti. Vaikka kyllä se ihan reippaasti osaa lelua vetää leikkiessä, nimimerkillä kädet ja lavat kipeänä koiran leikittämisestä..

Nyt meillä on ollut työn alla erityisesti perusasentoon tuleminen. Olen jo aiemmin palkannut Ronia siitä, että se istuu oikeassa kohdassa ja pitää kontaktia, mutta olen auttanut sen siihen namilla ohjaten. Tässä vaiheessa haluan sen hakevan itse oikean kohdan ja palkkaan sen heti, kun se tulee siihen. Tämä on edistynyt tosi kivasti! Olen tehnyt sitä sekä niin, että olen lähettänyt Ronskun kiertämään puun ja kutsunut siitä sivulle, että kotona kaikista suunnista. Palkkana on ollut sekä lelu, nami että ilta/aamuruoka. Syömistä odottava kuppi tahtoo kyllä häiritä keskittymistä aika paljon, mutta samalla treenillähän siinä siis tulee kaksi asiaa harjoiteltua. Huomasin tässä muutenkin, että vaikka Ron on ahne ja namipalkka kelpaa siis oikein hyvin, niin vielä parempi se on, jos sen luo saa vielä juosta ja ns. saalistaa sen kupista.

On ollut myös mukava huomata, että Ronsku alkaa muutenkin olla vähemmän pentumainen ja enemmän nuori koira, joka jo osaa jotain ja ymmärtää puhetta. Vaikka musta on välillä tuntunut, että se saa kasvaa ihan kurittomana ja kouluttamattomana, niin kai se jotain on oppinut, kun sen kanssa arkielämä on kuitenkin nykyään aikas helppoa. Se osaa monia arkielämässä tärkeitä taitoja kuten odota- ja luoksetulo -käskyt, pysyy lenkillä lähellä, tulee ja menee sisälle käskystä (ihan jonkun kerran pentuna se sisälle tuleminen oli meinaan vaikeaa, kun toinen vain juoksi minne huvitti..), menee suihkuun, autoon yms. käskystä, luopuu tavaroista, leluista, namista yms., ymmärtää ei-sanan merkityksen, ei pureskele kaikkea koko ajan (ainakaan sisällä..) jne. Hoitotoimenpiteissä nyt ei ole missään vaiheessa ollutkaan ongelmia, siltä osin tämä on kyllä ehdottomasti helpoin mun tähänastisista koirista! Mutta kaiken kaikkiaan tuntuu, että se perusjärkevä koira sieltä kaiken pentuhäsläyksen keskeltä alkaa löytyä pikku hiljaa. Kunhan nyt tästä murkku/mörkökaudesta selvitään..

Vähän on siis yritetty treenailla joka päivä, mutta kieltämättä se treeni on monena päivänä kestänyt 1-2 minuuttia. Olen yrittänyt lohduttautua, että ei se määrä, vaan laatu. Tip on tästä kyllä eri mieltä, Ronkin enenevässä määrin. Kaikkea ei vain jaksa ja oma jaksaminen on ollut tässä talvella vähän koetuksella. Kesällä on myös niiiin paljon kivempi treenailla ulkona kuin talvella, niin tulee useammin vedettyä kunnon treeni. Sisällä kun alkaa tulla ahdasta varsinkin Ronsun kanssa.. Mutta hyvä harrastuskoira Ronskusta vähän rauhallisemmallakin tahdilla varmasti tulee, kunhan ne kaikista tärkeimmät palikat saa kohdalleen ekan vuoden aikana eli taidon oppia ja halun tehdä töitä ohjaajalle. Eipä Tipikään alkanut tokoilla kunnolla ennen kuin vuoden ikäisenä, tai oikeastaan ehkä vasta lähempänä puoltatoista vuotta ja valio se oli 2 vuoden 4 kk ikäisenä.. Ronskun kanssa ei ole edes tarkoitus pitää noin kiirettä (ei muuten ollut tarkoitus Tipinkään kanssa, mutta sattuivatpahan vain yhdistymään Tipille täysin sopiva laji ja hyvä treeniseura). Toki Tip oli treenannut aksaa jo nuoremmasta, mutta Ronkin varmaan keväällä pääsee aloittelemaan sitä vähän enemmän. Se on tosin fyysisesti mun mielestä vielä niin kesken, että aika maltilla tullaan tekemään.

Tulipas tästä nyt pitkä sepustus kaikenlaista. Kuvat tosin taitavat tällä kertaa jäädä puhelimeen ja kameraan, jollen sitten jälkikäteen jaksa niitä lisäillä. 

Hei, taas se oli täällä!

Femma-neiti nimittäin oli taas viikonloppulomalla maaseudun rauhassa - tosin rauha oli aika kaukana maaseudusta, kun pennut ja yksi ajoittain pentumainen aikuinen rallattivat menemään.. Neiti on jo kasvanut niin isoksi, että tuli ihan ilman emäntää yökylään kahdeksi yöksi. Ja pari etuhammastakin lähti leikkiessä, kohtahan se on jo ihan teinipissis ;) Kyllähän pennutkin sitten välillä malttoivat nukkua, kun saivat tarpeeksi painaa pihassa ja välillä metsässä. Femma ei kyllä pisimmille lenkeille päässyt mukaan, lunta kun alkaa olla metsässä jo sen verran, että tappijaloilla ei siellä pääse eteenpäin. Mutta kyllä sillä vaan niin walesimaisia tapoja on, että tuli ihan erästä punavalkoista jätkäkoiraa ikävä. Päikkärit pitää mielellään nukkua sylissä tai ainakin mahdollisimman lähellä ketä tahansa ihmistä, kaikenlaiset aidat ahdistavat suuresti (vaikka siellä aitojen sisäpuolella olisi koiraseuraakin..) ja joka paikkaan pitää tunkea ja ensimmäisenä tietenkin.

Sunnuntaina kävimme porukalla vähän hallilla treenaamassa. Tip treenasi rally-tokoa ja vähän hurjasteli aksaa, pennut harjoittelivat kontaktin ottamista vieraassa paikassa ja kevennykseksi putkea. Tip oli hieno kuten aina. Se kanssa on vaan niin ihana treenata! Pennutkin suoriutuivat mallikkaasti alkuhämmennyksen jälkeen, eikä putki tuottanut kummallekaan vaikeuksia. Rohkeita ipanoita! Leikkikin onnistui tosi kivasti molempien kanssa. Hallitreenin jälkeen vielä vähän kyläilytreeniä ja sunnuntai-iltana oli väsynyttä porukkaa (jopa ikiliikkuja Ron!).